Teksti Vesa Keinonen, kuvat Jussi Valkeajoki
Tampereella vietettiin 27.9. 2023 yli 120 henkilön voimin muualla kuin kirkon virassa toimivien ja eläkkeellä olevien pappien ja lehtorien synodaalikokousta. Viime vuoden tapaan tälläkin kerralla yleisteemana oli pelastus.
Päivä alkoi Vanhassa kirkossa vietetyllä messulla. Sieltä siirryttiin tilausbusseilla tai omin kyydein hotelli Rosendahliin.
Lounaan jälkeen jakaannuttiin eri kanaviin, jotka käsittelivät muun muassa kysymystä merkityksellisyydestä, pelastuksen mittoja, kehollista rukousta, ihmistä ikiaikaisena instrumenttina sekä Raamattua pelastuksena.
Yksi ryhmä lähti Jussi Holopaisen johdolla pienelle pyhiinvaellukselle Pyynikin maastoon ja yhden kanavan aihe oli hieman haastavastikin Pelastakaa pappeuteni!
Päivän lopulla kuultiin vielä emerituspiispa Juha Pihkalan sanoja pelastuksesta sekä Minna Hokkasen ja Auvo Vihron näytelmä Episodeja pelastuksesta.
Lääninrovasti Olli-Pekka Silfverhuth kuljetti iltapäivää sujuvasti yhdessä kollegansa Sirpa Viherän kanssa. Hän oli päivän antiin ja myös iloiseen ilmapiiriin oikein tyytyväinen.
– Oli hienoa huomata, kuinka tärkeää pappiskollegoiden keskinäinen kohtaaminen juuri tälle joukolle on.
Keskustelussa päästiin syvälle
Acutan tarkkailuosaston sairaanhoitajana tällä hetkellä työskentelevä Pihla Rapola sai synodaalikokouksesta irti paljon.
– Koska en ole seurakuntatyössä, enkä kirkon virassa, niin tällainen päivä on minulle eräänlainen keidas. Tilaisuudessa oli yhteyden ja yhteenkuuluvuuden tunne.
Rapola piti erityisen paljon Katja Pääkkösen vetämän Pelastakaa pappeuteni! kanavan annista. Siellä käsiteltiin pappeuteen liittyviä kipeitäkin kysymyksiä, kuten sitä kuulunko joukkoon. Entä mikä pakottaa papin lähtemään kirkosta muualle töihin?
– Aika lyhyessä ajassa pääsimme kollegoiden kesken hyvinkin syvälle. Melko pienellä joukolla asioista puhuttiin avoimesti ja luottamuksella. Jonkun kanssa juttelinkin, että tällaiselle keskustelulle vaikutti olevan suuri tilaus.
Rapola muistuttaa, että pappeutta voi toteuttaa hyvinkin monella tavalla. Hänkin mieltää tekevänsä sitä, vaikka työskentelee nyt sairaanhoitajana.
– Me kohtaamme myös niitä ihmisiä, jotka eivät tule sunnuntaisin messuun ja jotka eivät ole seurakunnan ytimessä.
Pappeuden kanssa voi olla hyvin yksin
Lastenlääkäri, pastori Sirkka Simonen kertoi, että oli hyvä nähdä eri tilanteessa olevia ihmisiä.
– Teen säännöllisesti toimituksia, mutta koen olevani hyvin yksin pappeuteni kanssa. Jos tulee esimerkiksi jotain uusia säädöksiä tai ohjeita, niin ne eivät tavoita meitä, paitsi ehkä sattumalta. Kukaan ei huolehdi siitä, että myös me saisimme nämä asiat tietoomme.
Simonen pohdiskeli, kenelle yhteydenpito hänen kaltaisiinsa pappeihin voisi kuulua.
– Ehkä heittäisin pallon hiippakunnille ja myös lääninrovasteille. Meidäthän voisi kutsua esimerkiksi rovastikuntakokouksiin.
Simonen haluaa sanoa synodaalikokouksesta vielä yhden mieleen jääneen asian.
– Oli voimaannuttavaa yhtyä vahvaan veisuuseen. Nautin siitä suunnattomasti.
Pelastus tapahtuu aina yhteisöllisesti
Suomen Lähetysseuran palvelupäällikön tehtävästä pari vuotta sitten eläköitynyt Matti Huotari tapasi synodaalikokouksessa paljon tuttuja. Hän nautti keskusteluista myös nuorempien pappien kanssa.
Huotaria jäi päivän monipuolisesta annista pohdituttamaan eniten pelastuksen liittyminen yhteyteen.
– Onko edes olemassa sellaista mahdollisuutta, että joku pelastuisi ihan yksin? Minusta ei ole. Pelastus on aina yhteisöllinen.
Huotari perusteli kantaansa luettelemalla ihmisen elämän viisi peruspaalua, joiden varassa merkityksellisyys elää ja voi myös kasvaa.
– Mistä olemme tulleet ja mikä on arvopohjamme. Unelmat ja tulevaisuus. Työn merkityksellisyys. Terveydentilaan liittyvät asiat, ja viimeisenä rakkaus. Saanko kokea sitä ja saanko itse rakastaa?
Näiden kaikkien yllä on jotenkin mystisesti leijaileva siunauksen elementti.
– Tästä kokonaisuudesta on luotavissa jokaisen ihmisen elämän tarina. Se koskee tätä päivää ja myös muuttuu koko ajan olosuhteiden vaihtuessa.
Matti Huotari ajattelee, että tämä kaikki tulee todeksi vain niin, että löydän jonkun toisen ihmisen, josta koen, että minun tarinani liittyy myös hänen tarinaansa.
– Sitten se laajenee edelleen ympäröivään yhteisöön, ja lopulta koko ihmis- ja luomakuntaan.
Lue myös: