Joululaulu ”Oi saavu jo, Immanuel” ei ehkä kuulu tutuimpiin, mutta on varsin vanha. Sanat ovat 1100-luvulta ja sävelkin keskiajalta. Se lienee tullut tutuksi englanninkielisistä elokuvista. Niistä on voinut oppia riemukkaan kertosäkeen: ”Rejoice! Rejoice! Immanuel has come to thee, O Israel.” Ehkä tämä ei ole suomalaisten suosikiksi riittävän haikea vaan sävelelläänkin iloitsemaan kehottava?
Laulu on kuitenkin päässyt Virsikirjaan peräti kahteen kohtaan, nimittäin numeroihin 756 ja 933. Niissä se on hieman eri sävelellä ja sanoilla, mutta saman runoilijan latinasta suomentamana. Virressä odotetaan Kuningasta, joka voittaa pahan vallan, vapauttaa vangitut ja tuo rauhan kansoille.
Vanha virsi, mutta ei vanhentunut. Koko vuoden on toivottu ja rukoiltu rauhaa Ukrainaan ja Gazaan. On pyydetty suurempia voimia välittämään rauhaa. Mutta ei ole varmaa, onko kummassakaan päästy lähemmäs oikeudenmukaista ja kestävää rauhaa. Lienevätkö viha ja katkeruus päinvastoin kasvaneet?
Osuvasti lausutaan Psalmissa: ”Ei tule apua idästä, ei lännestä, ei vuorisesta erämaasta, vaan Jumala on se, joka tuomitsee: yhden hän alentaa, toisen ylentää.” (Ps. 75:7–8). Mitä enemmän toivoa sidotaan johonkin sotilasmahtia johtavaan ihmiseen millä suunnalla tahansa, sitä varmemmin häneen petytään. ”Rauhaa” tuovilla näyttää aina olevan mielessä oman vallan kasvattaminen.
Itsensä kohottaneet ja maailmaa pelossa pitäneet valtiaat ovat aina pudonneet, yksi toisensa jälkeen. Sen sijaan oikeudenmukainen Valtias, jonka Jumala lähettää ja jonka nimenä on Immanuel, hallitsee lukemattomien sydämessä. Hänen nimensä merkitsee ”Jumala on kanssamme”. Keiden kanssa? Niiden heikkojen, jotka Jumalaa odottavat. Moni tyranni on kaapannut tämän lauseen käyttöönsä, vaan ei Jumalan kunniaksi.
Jumalan oikeudenmukainen rauha alkaa yksittäisen ihmisen sydämestä, kodista ja lähipiiristä. Se alkaa joulun ihmeestä: Jumala syntyy luoksemme pienenä Jeesus lapsena. Siunatkoon hän sinun juhla-aikasi.
Tampereen Piispantalossa 9.12.2025
