Teksti: Vesa Keinonen
Tampereen hiippakunnan synodaalikokous pidettiin 27.9. Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Päivän teemana oli pelastus, jota pohdittiin monipuolisesti puheenvuorojen, paneelikeskustelujen ja taiteen avulla.
Synodaalikokouksen avannut Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo huomautti, että kristillinen pelastus tapahtuu aina suhteessa toisiin ihmisiin.
– Kristillistä pelastusta odottaessa ei ympäröivään maailmaan voi suhtautua kuten jyrkänteeltä syöksyvään autoon, josta pitää pelastautua pois. Meidän maailmamme on ainut avaruuslaivamme, jossa pitäisi kyetä myös tulevaisuudessa elämään. Sen rikasta elämää ei pidä tuhota ihmisen ahneudella ja riistolla.
Aamun yhteisessä osiossa Mitä voin sanoa pelastuksesta valtiotieteiden kandidaatti Iida Silfverhuth käsitteli yhteiskuntamme rakenteiden kehitystä.
– Jotta rakenteet toisivat avun kaikille, niin niitä täytyy olla muovaamassa monipuolinen joukko. Tarvitaan erilaisia asiantuntijoita ja myös eri ryhmien edustajia. Erityisesti muuten syrjään jäävien ihmisten pitää saada äänensä kuuluviin.
Miten valita, kuka saa pelastua?
Kielitieteilijä Janne Saarikivi analysoi puheenvuorossaan raamatullista sanontaa ”sana tulee lihaksi”.
– Ymmärrän tämän niin, että erilaiset sanat koskettavat ihmisiä. Tämä johtuu siitä, että ne kerrotaan sanoilla, joilla on meille emotionaalista merkitystä.
Saarikiven mukaan pelastussanoma ei koskaan voi olla pelkkää sanaa.
– Koska sana tuntuu ruumiissa, se kohdentuu koko olioon. Onkin luonnollista, että kirkko harjoittaa mm. diakoniatyötä, joka konkreettisesti pelastaa ihmisiä.
Etelä-Karjalan hyvinvointialueen johtaja Sally Leskinen puolestaan kertoi, millaisia valintoja lääkärien piti tehdä koronan alettua.
Ensimmäinen hänen silloiseen työpaikkaansa, Kanta-Hämeen keskussairaalaan tuotu koronapotilas menehtyi. Pelastus oli sen jälkeen sairaalassa läsnä konkreettisina kysymyksinä.
– Miten valmistaudumme siihen, että potilaita tulee niin paljon, että meillä ei ole mahdollisuutta hoitaa heitä kaikkia? Entä mikä on oikea tapa valita, kuka saa pelastua?
Luomakunta pelastuu vain yhdessä
Iltapäivän Voimmeko pelastaa luomakuntaa? -paneelikeskustelussa pureuduttiin ilmastokriisiin kahden avainkysymyksen kautta. Kykeneekö ihmiskunta pelastamaan kotiplaneettansa ja samalla itsensä? Ja jos, niin mitä se vaatii meiltä kaikilta.
Helsingin yliopiston aerosoli- ja ympäristöfysiikan professori Markku Kulmala huomautti, että ainoa oikea mittakaava tarkastella kysymystä on koko maapallo. Vasta globaali hiilineutraalius ratkaisee ilmastokriisin.
– Meillä ei ole vielä tarvittavaa teknologiaa hoitaa asiaa. Se ratkaisu on, että elintasoa laskettaisiin sille tasolle, jossa se oli noin 50 vuotta sitten.
Vaikeasta tilanteesta huolimatta Kulmala on kuitenkin toiveikas.
– Olen seurannut ilmastoasioita vuosikymmeniä. Viesti asian tärkeydestä menee ihmisille perille koko ajan paremmin.
Lahden Salpausselän seurakunnan diakoni ja teologi Kirsi Simpanen huomautti, että kirkon työntekijöiden olisi itse oltava esikuvina ilmastotyössä.
– Meillä itsellämme tulisi olla tarpeeksi tietoa, jotta voimme antaa neuvontaa niihin pieniin arjen asioihin, joita ihmiset voivat ilmastokriisin eteen tehdä.
Tampereen Harjun seurakunnan kirkkoherra Tero Matilainen toi paneelissa esille koko ajan vihertyvän teknologian ja koulutuksen mahdollisuudet. Seurakunnillakin on paljon keinoja olla mukana ilmastotyössä.
– Kaupungeilla on iso rooli maankäyttäjinä ja kaavoittajina. Jos ajatellaan vaikka puuston uudistamista, niin seurakunta voisi sisällöllisesti tuottaa siihen liittyvän kampanjan yhteistyössä kaupungin kanssa. Mentäisiin vaikka joukolla puita istuttamaan.
Kirkko palvelee koko yhteisöä
Muun muassa historiallisista romaaneistaan tunnettu kirjailija JP Koskinen on seurannut ilmastokysymystä jo pitkään.
Hänen mukaansa ihmisen reagointikyky on aika rajallinen. Maapallo on myös hyvin eri kehitysvaiheissa.
– Ilmastotyö on enemmänkin sellaista hiljaista hivuttamista. Ihmiset tekevät hiljalleen omia päätöksiään.
Päivän yhteisessä loppukoonnissa Manchesterin piispa David Walker korosti, että kirkon tehtävänä ei ole palvella vain jäseniään, vaan koko yhteisöä.
– On tulossa vaikea talvi, moni joutuu konkreettisesti palelemaan. Me voimme tarjota ihmisille lämpöä ja ravintoa. Kirkolla on myös mahdollisuus antaa ihmisille toivoa laajemmista asioista, kuin ne aivan välittömät tarpeet.
Kokousväki sai iltapäivän lopuksi vielä nauttia Minna Hokkasen ja Auvo Vihron esittämästä Episodeja pelastuksesta -näytelmästä. Synodaalikokouksen yhteinen osuus päättyi messuun Hämeenlinnan kirkossa.
Tussitaikuri-Karrin muistiinpanot kokouksesta
Kuvat voi ladata isommiksi avaamalla ne omalla välilehdellään (klikkaa hiiren oikeaa näppäintä ja valitse Avaa kuva uudessa välilehdessä).