Kokoelman mielenkiintoiset vaiheet

Tamperetta voi onnitella näistä muotokuvista monesta syystä. Yksi syy onnitteluun on tutkimuksessani paljastunut seikka, että tämä on kirkollisista kokoelmista vanhin. Kokoelmana se on suunnilleen saman ikäinen kuin juhliva Tampere (1779), sillä se on käsitykseni mukaan saanut alkunsa vuonna 1783 Porvoossa. Turussa oli toki jo yli 100 vuotta aikaisemmin piispojen virallisten kuvien kokoelma, mutta se kuului yliopistomaailmaan eli Turun Akatemialle.

Toinen onnittelun aihe on se, että Tampereella on säilynyt hämmästyttävän monta eli noin puolet kaikista jäljellä olevista 1700-lukujen teoksista. Niitä on täällä 4 tai 5 kappaletta. Turun tuomiokapitulin kokoelmassa niitä on vain yksi kappale ja muut teokset ovat museoissa.

Kokoelma osoittaa kansainvälisyyttä, sillä varhaiset piispat olivat Ruotsista, samoin kuin taitelijat, jotka kaikki olivat aikansa johtavia taiteilijoita.

Muotokuvat ovat peräisin Porvoosta, johon Viipurin hiippakunta joutui asettumaan paettuaan 1710 äkillisesti Viipurista. Ne ovat päätyneet Tampereelle rauhan aikana 1926, vaikka ei tosin kovin rauhallisesti, sillä Porvoo olisi halunnut pitää alkuperäisteokset. Asiasta väännettiin kättä muutama vuosi.

Valittuja teoksia

Vanhin teoksista on piispa Johannes Gezelius nepoksen kuva 1720-luvun lopusta. Se on alun perin kuulunut suvulle, joka lahjoitti sen myöhemmin tähän kokoelmaan.

Toinen äärimmäisen mielenkiintoinen 1700-luvun teos on piispa Daniel Jusleniuksen kuva (s. 41-42 pro gradu). Piispan oppineisuus osoitetaan latinan ja heprean teksteillä. Molempiin kieliin sisältyy arvoitus.

1800-luvun alussa (mielestäni) syntynyt piispa Johan Nylanderin kuva osoittaa hyvin kuvakäytäntöjä. Piispa oli kuollut 1761 mutta hänestä ei ollut muotokuvaa. Sellainen tarvittiin sarjaa täydentämään, joten otettiin hänen tyttärensä muotokuva, joka muokattiin tarkoitukseen sopivaksi lisäämällä peruukki, kalotti ja papin kappa kuvaan. Siitä johtuu tuo outo rajaus ja poikkeuksellinen kävelysauvan käyttö kuvassa.

1800-luvun alussa kuviin ilmestyy piispan risti, josta oli luovuttu reformaatiossa kuten muistakin katoliseksi mielletyistä asioista piispan tunnusmerkkeinä. Mm. piispan sauva, hiippa ja kuorikaapu jäivät pois käytöstä viimeistään 1500-luvun lopulla ja piispat on kuvattu tavallisessa papin asussa. Ruotsin kuningas Kustaa IV Adolf lahjoitti maaliskuussa 1805 ristit silloisille piispoille. Suomeen niitä tuli kaksi; toinen niistä on Tampereen piispalla, toinen Mikkelissä.

Tyyli edellä

Piispan ristin ensimmäinen kantaja tässä sarjassa on Zacharias Cygnaeus vanhempi, jolla tosin ei ristiä ole kuvassa, sillä kuva on maalattu viisi vuotta aikaisemmin. Teos on hieno esimerkki romantiikan ajan englantilaisvaikutteisista muotokuvista (valohämy hahmon takana, runoilijan tapaan vyötärölle kierretty papin kapan lieve). Teos ansaitsisi konservoinnin, jolloin sen loisto tulisi näkyviin. Taiteilija oli sen ajan johtava ruotsalainen taiteilija C.F. von Breda. (Alaspäin suunnattu katse ei ehkä tyyliin niin kuulu, mutta se luo tähän hienovireistä mietteliäisyyttä.)

1800-luvun loppua hallitsee valokuvamaisuus. Valokuva saavutti välittömästi Suomenkin 1840-luvulla. Hyvä esimerkki on piispa Ottelinin kaksoisristi, sillä taiteilija Berndt Godenhjelm ei ole oivaltanut, että maalauksen lähteenä olevassa valokuvassa ei ole kahta ristiä vaan ristin liike johtuu pitkästä valotusajasta.

Herman Råbergh, 1914 (Hanna Frosterus-Segerstråle). Teos on hieno esimerkki 1800-1900 -lukujen taitteen värikokeiluista. Suuri ero valokuvamaiseen 1800-luvun loppupuoleen. Värit häviävät ajan taiteesta jo 1920-luvulla.

Eelis Gulin, 1957 (Erkki Kulovesi). Veistosmainen, massiivinen, taustan värikentät.

Erkki Kansanaho, 1975 (Pentti Melanen). Erikoiset värit, hahmon sulautuminen taustaan. Barokkimainen valon ja varjon vaihtelu. Oma laveeraustekniikka, joka tekee kaikesta kuultavaa. (Teoksesta on rintakuvarajauksella oleva versio HY, teologinen tiedekunta.)

Kansainväliset vaikutteet

Teosten, taiteilijoiden ja piispojen kansainvälisyys välittyy monin tavoin. Yksi selvä merkki niistä on piispojen suora suhde hallitsijaan. Siitä osoituksena on mm. kuningas Kustaa III kuvalla varustettu timantein reunustettu muistomedaljonki (s. 34 pro gradu) sekä 1800-luvun alun kunniamerkit. Suomen siirtyminen Venäjän alaisuuteen näkyy erityisesti kunniamerkeissä (ja parissa timanttiristissä, jonka saivat Turun ja Kuopion piispat). Pyhän Annan ritarikunnan merkki on helppo tunnistaa oikealla olevasta rintatähdestä.

1900-luvun alussa 1920-40 -luvuilla erityisesti vastaperustetun Tampereen piispat olivat vakiinnuttamassa uudenlaisia ekumeenisia suhteita Pohjoismaihin ja Englannin kirkkoon. Piispat Gummerus ja Lehtonen kunnostautuivat tällä saralla. Osin sen seurauksena käsitys piispan virasta muuttui nykyisenkaltaiseksi: piispan viran teologinen arvo nousi ja se irrotettiin muusta papinvirasta uudella tavalla. Tämän seurauksena piispan sauva ja hiippa palasivat Suomen kirkkoon 1931.

1900-luvulla taiteilijat ottavat taidevaikutteita kuuluisista paavien ja kardinaalien muotokuvista.

2000-luku

Tampereen kuvat tuovat ensimmäisenä esiin uuden piirteen muotokuvissa 2000-luvulla. Piispa esitetään liturgisessa asussa (Pihkala 2002). Kyseessä ei ole vielä täysi piispallinen varustus, jota muotokuvissa ei täydellisenä näykään kenelläkään. Piispansauva näkyy ainoastaan yhdessä aikaisemmassa piispojen muotokuvassa (Oulu, Heliövaara 1961). Muuten 2000-luvun piispojen muotokuvia leimaa yksilöiden persoonallisuuden korostus, piispan virka-aseman korostaminen perinteisellä alhaalta-ylöspäin katsovalla kuvakulmalla sekä uudenlainen symboliikan läsnäolo.

Voi hyvällä syyllä sanoa, että Tampereen sarjan viimeinen teos piispa Revosta edustaa hienoimmalla tavalla näitä 2000-luvun elementtejä.

Ari Luomajoki on Valkealan seurakunnan pastori, FM, jonka taidehistorian pro gradu Helsingin yliopistoon tältä keväältä käsitteli Suomen piispojen ja kenttäpiispojen virallisten muotokuvien kokoelmia. Luomajoki esitteli Tampereen piispantalossa olevaa muotokuvakokoelmaa erityisesti taidehistorian näkökulmasta.

Luomajoen pro gradun näkökulmana oli piispan aseman heijastuminen virallisissa muotokuvissa n. 360 vuoden aikajaksolla.

Ari Luomajoen pro gradu Piispojen muotokuvat on luettavissa digitaalisesti Helsingin yliopiston kirjaston nettisivuilla: