Avauspuhe luterilais-katolisessa ekumeenisessa seminaarissa Helsingissä 9.1.2019
Piispa Matti Repo
Loppiaisen epistolassa apostoli Paavali kirjoittaa efesolaisille: ”Muihin kansoihin kuuluvilla on sama oikeus perintöön kuin juutalaisillakin, he ovat saman ruumiin jäseniä ja heitä koskee nyt sama lupaus, kun evankeliumi on johtanut heidät Kristuksen Jeesuksen yhteyteen.” (Ef. 3:6) Tässä on useita ykseyden avainsanoja: sama perintö, sama ruumis, sama lupaus, sama evankeliumi Kristuksen Jeesuksen yhteydessä.
Reilu kuukausi sitten nukkui pois Luterilaisen Maailmanliiton yhteydessä toimivan Strasbourgin ekumeenisen tutkimusinstituutin eläkkeellä oleva johtaja, professori Harding Meyer. Meyer muistetaan keskeisenä luterilaisten kirkkojen ekumeenisen metodologian kehittäjänä. Hän esimerkiksi hahmotteli ”sovitetun erilaisuuden” sekä ”differentioivan konsensuksen” eli erittelevän yksimielisyyden käsitteet. Niillä tarkoitetaan, että kirkkojen tulee sovittaa eri näkökannat yhteen osoittaen niin yksimielisyys kuin se, että jäljelle jäävillä eroilla ei ole kirkkoja erottavaa luonnetta. Meyer tosiasiassa käynnisti luterilais-katolisen ekumenian tärkeimmäksi osoittautuneen prosessin eli vanhurskauttamisoppia koskevan yhteisen julistuksen laatimisen kirjoittamalla sen ensimmäisen luonnoksen. Sen varaan rakentuu myös tänään käsiteltävä asiakirja.
Vuonna 1991 Meyer puhui Lundin yliopiston ekumeniikan tutkijakurssilla aiheesta ”Unity in Diversity: A Concept in Crisis”. Hän katsoi ykseys moneudessa -käsitteen ajautuneen kriisiin syistä, joista kiusallisin oli kirkkojen tyytyminen erillisyyteen. Unity in Diversity -iskulausetta käytetään status quo -tilanteen normalisoimiseen, jolloin unity tavoitteena ja sitoumuksena hukkuu diversityn hyväksymisen alle. Silloin ykseys liudentuu vain rauhanomaiseksi rinnakkaineloksi. Meyer katsoi, että luterilaiseen itseymmärrykseen kuuluu ykseys tunnustuksellisena yhteisönä; siinä merkityksessä, että kristittyinä tunnustamme Kristusta. Hän on uskomme keskus ja häneen kaikki tähtää; häneen kaikki keskittyy ja hänessä kaikki linjat kon-sentroituvat. Siksi myös luterilainen käsitys kon-sensuksesta merkitsee yhteistä keskittymistä uskomme sisimpään salaisuuteen ja pyrkimystä sitä kohti.
Meyerin mukaan luterilaisille ominainen opillisen konsensuksen painottaminen ei siksi merkitse vain akateemista harjoitusta lueteltavissa olevista opinkohdista. Yksimielisyys on yhteisen uskon tunnustamista Kristuksessa ja yhdessä hänestä todistuksen antamista. Siksi esimerkiksi luterilaisten kirkkojen välinen yhteys ei voi olla vain väljä liitto vaan keskinäinen kommuunio, yhteistä Kristuksen auktoriteettiin sitoutuvaa hengellistä elämää sanassa ja sakramenteissa. Yhteistä elämäänsä ja tehtäväänsä varten kirkkojen on kehitettävä myös rakenteita yhteistä päätöksentekoa varten. Sitäkin tärkeämpänä tarpeena Meyer näki luterilaisuudessa piispanviran elvyttämisen hengellisenä virkana ykseyden palveluksessa kolmessa suhteessa: paikallisessa kirkossa yhteistyönä pappien ja seurakuntien kanssa, universaalissa kirkossa piispojen kollegiaalisuutena ja historiallisessa suksessiossa yhteytenä apostoleihin.
Uusi suomalainen luterilais-katolinen asiakirja näyttää noudattavan samoja metodisia linjoja sekä sisältöjä, jotka professori Meyer jo vuosikymmeniä sitten luterilais-katolisessa sekä protestanttien keskinäisessä ekumeniassa suositteli. Asiakirja ottaa läheiseen tarkasteluun kirkon ja eukaristian lisäksi myös piispanviran. Mielenkiintoisella tavalla samaan aikaan on alkamassa Euroopan protestanttisten kirkkojen yhteisön eli Leuenbergin konkordiaan yhtyneiden kirkkojen neuvottelu samoista teemoista Paavillisen ykseysneuvoston kanssa. Pyrkimys ykseyteen nostaa samat asiat agendalle: konsensusta tavoitellaan niin sakramenteissa kuin virkaan liittyvissä rakenteissa. Tämä osoittaa, että Kristuksen kirkolla on tietyt yhteiset rakenneosat, jotka kannattelevat sitä halki ajan ja paikan – kutsuttakoon niitä vaikka kirkon katolisuuden aineiksi.
Hyvät seminaariin kokoontuneet. Opillisen yksimielisyyden lisäksi tarvitaan yhteistä hengellistä elämää. Siksi avaamme työmme rukoilemalla yhdessä Herran rukouksen, ekumeenisen sanamuodon mukaisesti.