Diakoniabarometri 2020 kuvaa diakoniatyön arkea, jota määrittää toimintaympäristön jatkuva muutos. Barometri kertoo, miten diakoniatyöntekijät näkevät työnsä ja ammatillisen osaamisensa erityispiirteet. Diakoniabarometri 2020 – Aina uuden edessä julkaistaan 21.9.2020. Barometrin kyselyaineisto on kerätty tammikuussa 2020 juuri ennen koronaepidemian aiheuttamia laajoja yhteiskunnallisia muutoksia.
”Diakoniatyössä toiminnan perusolemukseen kuuluu se, että jatkuvasti reagoidaan siihen, mitä toimintaympäristössä tapahtuu. Tässä tutkimuksessa on koottuna jonkin aikakauden lopputilanne – aineisto, johon voi myöhemmin verrata tietoja,” ohjausryhmän puheenjohtaja Tiina Ikonen Diakonia-ammattikorkeakoulusta (Diak) toteaa.
Vuoden 2020 diakoniabarometrissa käsitellään diakoniatyön arjen kokonaiskuvan lisäksi diakonian ruoka-avun muutoksia, uskontolukutaidon merkitystä diakoniatyössä sekä diakoniatyön johtamista. Tutkijoina ja raportin laatijoina olivat Diakin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijat Hanna Alava, Auli Kela, Anni Nikkanen ja Pirjo Paloviita.
Ruoka-apu on vakiintunut osaksi seurakuntien työtä
Diakoniatyössä kohdataan yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevia. Työ näkyy esimerkiksi seurakuntien järjestämänä ruoka-apuna. Kun kyselyaineisto kerättiin, painopiste oli siirtynyt ruokakassien jakelusta yhteisöruokailuihin.
”Ruokakassit, vähävaraisten ruokailut ja taloudellinen auttaminen ovat juurtuneet seurakuntiin pysyviksi auttamisen muodoiksi, vaikka ne suunniteltiin väliaikaiseksi 1990-luvun laman myötä. Taloudellinen auttaminen kahmaisee ison osan diakoniatyöntekijöiden työajasta,” ruoka-avun muutosta tutkinut Paloviita kertoo.
Kritiikki ruoka-apua kohtaan haastaa kirkkoa myös miettimään, pitääkö se toiminnallaan yllä tilannetta, jossa köyhän on pakko turvautua ruoka-apuun. Toisaalta yksinäisyys on suuri ongelma, ja lähes kaikki diakoniatyöntekijät (94 %) olivat sitä mieltä, että yhteisöruokailuilla voidaan ehkäistä yksinäisyyttä. Puolet vastaajista ajattelivat, että ruokailut eivät voi täysin korvata jaettavaa ruoka-apua, vaan tarvitaan molempia. Kolme neljästä diakoniatyöntekijästä halusi leipäjonoista eroon. Ruoka-avun järjestämisessä olisi nykyistä enemmän mahdollisuuksia yhteistyöhön eri toimijoiden kanssa.
Diakoniabarometrin julkaisutilaisuus järjestetään webinaarina maanantaina 21.9.2020 klo 13–15. Osallistu webinaariin linkin kautta. Selaimena kannattaa käyttää Chromea. Ei ennakkoilmoittautumista. Medialla on mahdollisuus osallistua tapahtumaan myös paikan päällä Diakissa Helsingissä (Kyläsaarenkuja 2, 00580 Helsinki, tila 222, 2. krs). Paikan päälle saapuessasi huomioithan Diakin koronaohjeet.
Diakoniabarometri on kirkon diakoniatyöntekijöille suunnattu kyselytutkimus, jolla kartoitetaan diakoniatyöntekijöiden näkemyksiä ja kokemuksia ajankohtaisista ilmiöistä sekä seurakuntien diakoniatyöstä. Samalla tarkastellaan sitä, mikä diakoniatyössä on pysyvää ja mikä ajassa elävää. Nyt julkaistava yhdestoista diakoniabarometri toteutettiin Kirkkohallituksen Diakonian ja sielunhoidon yksikön, Kirkon tutkimuskeskuksen, Diakoniatyöntekijöiden liiton, Diakonian tutkimuksen seuran ja Diakin yhteistyönä.
Diakoniabarometri 2020 – Aina uuden edessä (Suomen ev. lut. kirkon julkaisuja DKIR/617/06.02/2020) on saatavilla 21.9. osoitteesta