Kasvun Verso-palkintoa tavoittelee tänä vuonna kolme ehdokasta. Kahden ehdokkaan esittelyvideoihin voi tutustua alla olevien linkkien kautta. Videoita jaetaan myös hiippakunnan Facebookissa tulevien viikkojen aikana. Hiippakuntavaltuusto päättää toukokuun kokouksessaan palkinnon myöntämisestä tuomiokapitulin esittelystä.
Pälkäneen seurakunta osallistuu Kasvun Verso-kisaan Tehdään ja ollaan yhdessä-piirillä. Se on seurakuntalaisten toteuttamaa matalan kynnyksen yhdessäoloa. Piiri kokoontuu maanantaisin Pälkäneen seurakuntatalolle puuhailemaan kaikenlaista, juttelemaan ja seurustelemaan.
Sastamalan seurakunnan ehdokas on Vapaaehtoisten kerhonohjaajien iltapäivätoiminta Marttilan koulussa. Vapaaehtoisten aikuisten voimin pyöritetään lapsille koululla kädentaitokerhoa sekä iltisparkkia.
Kangasalan seurakunnan ehdokas Pesukarhut on seurakuntalaisten ja työntekijöiden yhteistyössä toteuttamaa siivousapua vaikeassa elämäntilanteessa oleville. Pesukarhut lähtevät keikalle yleensä Kangasalan kaupungin aikuissosiaalityön tai mielenterveys- ja päihdepalveluiden aikuispoliklinikan ehdotuksesta.
Vuonna 2020 Kasvun Verso-palkinnon sai Jokioisten seurakunnan Messupysäkki.
Tampereen hiippakunta jakaa vuosittain Kasvun Verso-palkinnon toiminnalle, jossa on onnistuttu kehittämään seurakuntalaisten aktiivista toimijuutta. Hiippakunnan antamalla huomionosoituksella seurakuntia halutaan rohkaista tunnistamaan uusia kasvun versoja seurakuntaelämän uudistumiseksi. Palkittu ryhmä saa lahjoitettavakseen tuhat euroa sellaiselle paikalliselle taholle, jonka toiminnan uutta versoa se haluaa tukea ja kannustaa. Näin palkinto tukee seurakunnan ”versostoja” ja liittymistä paikallisen yhteisön ja paikkakunnan elämään.
Kasvun Verso -palkinnon myöntää Tampereen hiippakuntavaltuusto. Palkinto myönnetään ryhmälle, yhteisölle, hankkeelle tai verkostolle. Oleellista on, että kyseessä on seurakuntalaisten vastuulla tapahtuva kehittämistoiminta.